perjantai, 2. joulukuu 2005

Raamatun hienot tarinat, osa 1

Hei
Raamatussa on paljon hienoja ja opettavaisia tarinoita jotka kertovat siitä kuinka Jumala on hyvä ja armollinen heille jotka Häneen uskovat. Vanhassa Testamentissa, Danielin kirjan 3. luku kertoo siitä kuinka kolme miestä heitettiin tuleen koska eivät suostuneet palvomaan epäjumalia. Heidän uskonsa Herraansa kohtaan oli niin suuri, että Hän pelasti heidät kuolemalta.

Nyky-yhteiskunnassa on paljon pahaa ja ihmiset palvovat liikaa epäjumalia, kuten rahaa, kauneutta ja seksiä. Nämä ovat Danielin kirjan 3. luvun epäjumalia, kultapatsaita joita ihmisten kuninkaan mukaan pitäisi paljoa kuolemanrangaistuksen uhalla. Mutta mitä esimerkiksi rahan, kauneuden ja seksin palvominen tekee ihmiselle loppuenlopuksi? Mietitään esimerkiksi rahaa, jos sinulla on sitä paljon saat varmasti itsellesi hienoimman auton, tyylikkäimmän kellon ja nopeimman tietokoneen mutta saako sillä esimerkiksi hyvän olon tai onnellisuuden? Ei, ellei hyväksi oloksi lasketa vaikkapa huumeita tai alkoholia, mutta eihän niitäkään saa palvoa koska nekin on epäjumalia! Omassa elämässäni olen elänyt vuosia hyvin vaikeita aikoja, rahan ja kauneuden palvominen pilasi elämääni ja usko itseen sekä ymmärrys toisia kohtaan heikkeni. Kaikki oli valua käsistä ja suorituspaineet olivat valtavat, kärsin. Mutta myöhemmin kun löysin Herrani joka lohdutti minua ja suojeli pahalta, elämäni on ollut hyvin hienoa aikaa ja olen totisesti nauttinut joka hetkestä. Jumala on antanut elämääni sellaista sisältöä, mitä epäjumalat eivät voi antaa. Myös suhtauminen muihin ihmisiin on parantunut loistavati. Ennen vastakkainen sukupuoli merkkasi minulle lähinnä objektia, jonka kanssa pystyi harrastamaan seksiä ja sen takia he herättivät himoja melkein joka päivä. Kaikki suhteet olivat pelkkää seksiä. Mutta pinnallinen elämäntyyli kyllästytti, lähdin etsimään sisältöä ja Herra vastasi minulle. Nyt kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat ovat minulle tärkeitä sellaisilla ominaisuuksilla, kuten luonne, mukavuus sekä tietenkin sillä ettei kiinnostus koske pelkästään sänkypuuhia.

Palatakseni alussa mainitsemaani Raamatunkohtaan, niin jokainen joka pystyy kieltämään itseltään epäjumalat ja uskoo vain Herraan on pelastuva. Tästä lisää joskus. Kiitos mielenkiinnostasi.


perjantai, 2. joulukuu 2005

Blogistani

Raamattublogi
Tämä uusi blogi on suunniteltu juuri sinua varten, joka haluat käyttää blogosfääriä Raamatun tutkimiseen. Aion kertoa tässä blogissa mahdollisimman paljon Raamatusta ja sen kertomuksista sekä esittää myös näkemyksiä siihen mitä nämä kohdat tarkoittaa ja miksi juuri sinä voisit uskoa siihen että ne ovat totta! Aion myös lisäillä tänne linkkejä, joiden avulla pääsee oikeellisemman tiedon pariin niin Internetissä kuin reaalimaailmassakin.

Toivon että koet tämän blogin sopivaksi tietolähteeksi, mutta et pidä tätä kuitenkaan tuputtamisena. Siksipä aion luvata ainakin seuraavat asiat:
  1. En aio tuputtaa uskoani. Usko on jokaisen henkilökohtainen päätös ja minun mielestäni jokaisella on oikeus omaan päätökseen.
  2. Pyrin perustamaan kirjoitukseni joko suoraan Raamattuun tai sitten jonkin Raamattuun syvällisesti ja Pyhän Hengen läsnäollessa perehtyneen henkilön puheisiin.
Mitä toivon sinulta, arvon lukija?
  1. Toivon että suhtaudut kirjoituksiini mielenkiinnolla ja löydät niistä kenties eväitä omaan elämämääsi.
  2. Jos sinua kiinnostaa jokin asia, mitä olen käsitellyt blogissani, niin toivon että otat yhteyttä rohkeasti johonkin seurakuntaan ja liityt toimintaan mukaan.
"Mitä hyötyä tälläisestä 'hihhuloinnista' on?"
Mielestäni usko Jeesukseen tarjoaa ihmiselle paljon sellaista, mitä maalliset huvit eivät tuo. Yksi tärkeimmistä muodoista on seurakunta, jossa Jeesus luo yhteyden. Seurakuntayhteys ei tarkoita mitään vanhojen mummelien kerhoa, vaan nuorta, rentoa ja elävää porukkaa jossa Sanaa kuullaan ilolla ja riemulla! Löytämällä oman porukan seurakunnasta, voi jokainen viettää hauskoja iltoja hyvässä seurassa. Uskovat eivät ole tosikkoja ja keskustelutkin saattavat joskus olla hyvin alatyylisiä, mutta Sanoma ja seura on tärkein.

Ystävällisin terveisin
Kirjoittaja ;)